sivu1

1.1.1918
Anno Domini 1918.

Onnellista uutta vuotta toivotamme.

Älköön öljy loppuko astioistanne älköönkä jauhot vakkasestanne. Tapahtukoon teille niin kuin Sarpatin leskelle.

Tahtoisitte luonnollisesti tietää, mitä tänä vuonna tapahtuu. Voin vakuuttaa teille, ettei tänäkään vuonna tapahdu sen kummempaa kuin ennenkään. Taivaan kappaleet liikkuvat avaruudessa järkähtämättömiä ratojaan, ja maan päällä vaihtelevat kylmä ja lämmin talvi ja kesä tavallisessa järjestyksessään. Mitä maan pinnalla ryömivät, ihmisiksi nimitetyt syöpäläiset puuhailevat vallankumouksineen ja sotineen ja rauhoineen, se ei vaikuta luonnon suuressa taloudenpidossa ja filosofisen maailman katsomuksemme kirkkaissa näkölaseissa sitä eikä tätä. Porvarit ja sosialistit luulevat tietysti itse olevansa hyvinkin tärkeitä tekijöitä maailmankaikkeudessa, mutta mitä he merkitsevät?  ”Kun tuuli sen päällitse käy, niin häntä ei enää näy.”

Joopa joo.
Nämä pitkät pyhät tylsistyttävät ihmisen. Onko tämä nyt laitaa: vähän yli viikon kuluessa on ollut 1 pyhäpäivä, 1 arkipäivä ja 2 pyhäpäivää, 3 arkipäivää, 1 pyhäpäivä, 1 arkipäivä ja 1 pyhäpäivä, nimittäin juuri tämä päivä. Vähemmästäkin tulee hieman toheloksi.

Mutta huomisestapa alkavatkin talviset härkäviikot. Loppiainenkin sattuu sunnuntaiksi, eikä nyt ole ylimääräistä pyhäpäivää ennen kuin maaliskuun 23 päivänä, jolloin on lauantaina Marian ilmestymispäivä ja siis kaksipäiväinen pyhä. Jahah, pojat! Makianleivän päivät ovat taas lopussa.

Piti minulle mielestäni olla jotakin asiaakin, mutta näyttää unohtuneen. Niin että olkoon. Vähemmälläpähän sinäkin pääset. Sulattele nyt vielä tämä päivä rauhassa ruokaasi, mutta huomenna tässä alkaa toinen meininki.

Hyvästi!
Tiitus

1.1.1918
Punakaartilaisten vallankumoushankkeet

Viime päivinä ovat punakaartilaiset taasen raivonneet eri seuduilla maatamme. Ikään kuin merkinannosta on tämä liikehtiminen alkanut yhtaikaa eri paikkakunnilla.
Tulokset näiden ryövärijoukkojen retkistä ovat yleensä aina samat: ryöstöjä, varkauksia, pahoinpitelyjä, väkivaltaa ja murhia. Mutta jos rauhalliset ihmiset uskaltavat ryhtyä puolustustoimenpiteisiin näitä hirmuhenkiä vastaan, selitetään sosialistilehdissä tavallisesti: porvaristo asestautui työväkeä vastaan.
Syyksi toimeenpanemiinsa retkiin ilmoittavat punakaartilaiset aina aseiden etsimisen: muilla kuin heillä ei muka olisi oikeutta pitää aseita.
Mutta joskin tämä on punakaartilaisten retkien lähin tarkoitus yksityisten punakaartilaisten siihen säännöllisesti liittyvine ryöstöineen ja varkauksineen, ei se tietysti voi olla päämäärä, johon ne pyrkivät. Se on vain ensimmäinen askel sen saavuttamiseksi. Kunnolliset, lainalaista yhteiskuntaelämää rakastavat kansalaiset tahdotaan ensiksi tehdä aseettomiksi ja voimattomiksi, jotta sitten voitaisiin päämäärä toteuttaa.

Mikä sitten on tuo päämäärä? Se ei voine olla muu kuin sellainen ”yhteiskunnallinen vallankumous”, jota bolshevikit Venäjällä nyt koettavat toimeenpanna. Sehän kyllä on ollut aina useimpien sosialistien tulevaisuushaave, mutta kukaan järkevä sosialisti ei ole kuvitellut sitä vähemmistön pistimillä enemmistöä vastaan toimeen pantavaksi. Punakaartilaiset ja heidän hengenheimolaisensa, nähtävästi rohkaistuneina Venäjän tapahtumista eivät kuitenkaan häikäilisi yrittää tätäkään.
Yhä selvemmäksi onkin käynyt, että venäläisten sormet ovat pelissä mukana. Äskettäinhän on sanomalehdissä kerrottu myönnetyn runsaasti varoja bolshevikien oppien levittämiseksi ulkomaille ja varmaankaan ei ole tällöin unohdettu meidänkään maatamme. Onhan täällä käyty julkisestikin nuhtelemassa sosialistejamme, jotka muka ovat olleet liian laimeita. Sitä paitsi kerrotaan täkäläisen sosialistijohdon saaneen ohjeita varsin määräävältä bolshevikilaistaholta.
Kohta saataneen nähdä saavatko punakaartilaiset ja niiden takana olevat ainekset puolelleen sosialistien johdon enemmistön. Jos, vastoin monien sosialistilehtien, yhdistysten ja yksityisten voimakkaita varoituksia niin käy, eivät nämä ainekset epäröine yrittää ”yhteiskunnallisen vallankumouksen” toimeenpanemista pistimiensä avulla, niin mieletön kuin tämä yritys onkin.
Jokaisen pitäisi käsittää, ettei kourallinen punakaartilaisia ja heidän kannattajiaan, vaikkapa ne olisivat voimakkaampiakin kuin mitä ne todella ovat, voi täällä saada hallitusvaltaa käsiinsä, vielä vähemmin sitä säilyttää, niin kauan kuin suuri, ehkä suurin osa sosialistipuoluettakin, puhumattakaan muista, kansan enemmistön ilman sosialistejakin muodostavista ryhmistä on jyrkästi sitä vastaan. Niin pitkämielisiä ja kärsivällisiä kuin lainkuuliaiset kansalaiset täällä tähänasti ovatkin olleet punakaartilaisia kohtaan, lienee tuskin luultavaa, että tätä iankaiken kestää. Eiköhän päinvastoin ole otaksuttavaa, että näillä sittenkin on rohkeutta ja voimaa puolustaa yhteiskuntajärjestystä punakaartilaisten ja huligaanien temmellykseltä.
Turhaa on punakaartilaisten ja huligaanien luottaa myöskin muukalaisten bolshevikien apuun. Joskin punakaartilaiset sitä häpeäkseen edelleen pyytäisivät, eivät bolshevikit voi ryhtyä heitä auttamaan. Sillä se olisi törkeää sekautumista riippumattoman maan sisäisiin asioihin.

Mutta vaikkei sellaisella järjettömällä yrityksellä olekaan mitään menestymisen mahdollisuutta, tietäisi se kuitenkin kansallemme mitä suurinta onnettomuutta. Se kärjistäisi punakaartilaisten ja rauhallisten kansalaisten välit niin, että se kävisi varsin tuhoisaksi maallemme ja sen vapaudelle.
Sosialistien järkevän osan pitäisi jo itsekin älytä, että myötämielisyys punakaartilaisjoukkoja ja muita sentapaisia aineksia kohtaan johtaa niiden ehdottomaan mielivaltaan. Siitä on yllin kyllin saatu kokemuksia omassa maassammekin. Äskettäin on myöskin Venäjällä saatu siitä kouraantuntuva opetus, kun tällaiset ainekset  katalasti murhasivat kaksi Venäjän epäilemättä kaikkein parhaimmista pojista, Shigarevin ja Koloshkinin.

Suomen vapaus ei saa hukkua edesvastuuttomien ainesten mielettömien puuhien vuoksi. Päättävästi on jokaisen, olipa hän porvari tai järjestystä rakastava sosialisti, asetuttava kaikkia väkivallan yrityksiä vastaan, joilla tahdotaan kumota laillinen järjestys maassamme tai sitä horjuttaa.

7.1.1918
SOTA
Venäjän rauhanvaltuuskunta on yhdessä ulkoasiain komissarion Trotskin kanssa matkustanut Brest-Litovskiin; valtuuskunta ei aio kuitenkaan jatkaa neuvotteluja Brestissä, vaan vaatii niitä siirrettäväksi Tukholmaan.
Ukraina on päättänyt ottaa osaa rauhanneuvotteluihin ja kehoittaa Venäjän eri tasavaltoja tekemään samoin.
Läntisellä sotanäyttämöllä ovat saksalaiset tehneet joukon paikallisia hyökkäyksiä.

Rauhankysymys.
Rauhanneuvottelujen jatkaminen Brest-Litovskissa.
Venäläiset vaativat neuvottelujen siirtämistä Tukholmaan.
Pietarista, tammik. 6 p:nä. (S.T.T.) Vastaukseksi sähkösanomaan, jossa kehoitetaan saksalaisia saapumaan Tukholmaan rauhanneuvotteluja jatkamaan, on Venäjän valtuuskunta saanut Saksan valtuuskunnalta sähkösanoman, jossa tämä ilmoittaa saapuneensa Brest-Litovskiin ja pyytää Venäjän valtuuskuntaa matkustamaan sinne. Vastaukseksi sähkösanomaan on Venäjän valtuuskunta lähettänyt seuraavan sähkösanoman: ”Neuvottelujen siirtäminen puolueettomalle alueelle on rauhanneuvottelujen nykyisen vaiheen mukainen. Koska valtuuskuntanne on saapunut Brest-Litovskiin, matkustaa meidän valtuuskuntamme ulkoasiain kansankomissarin kanssa Brest-Litovskiin siinä vakaumuksessa, ettei neuvottelujen siirtäminen puolueettomalle alueelle kohtaa vaikeuksia. Venäjän valtuuskunta”.

Pietarista, tammik. 6 p:nä (S.T.T.) Venäjän valtuuskunta ei aio Brest-Litovskissa jatkaa rauhanneuvotteluja, vaan on niitä päätetty jatkaa Tukholmassa. Tämä on johtunut siitä jyrkästä kannasta, jolle saksalaiset ovat asettuneet kansain itsemääräämisoikeutta koskevassa kysymyksessä. Neuvottelujen siirtäminen Tukholmaan on todisteena siitä, ettei Smolnassa enää nykyjään pidetä saksalaisia voittajina. Ehdotus rauhanneuvottelujen siirtämisestä Tukholmaan on kohdannut vastustusta saksalaisten puolelta, jotka vaativat, että neuvotteluja jatkettaisiin joko Brest-Litovskissa tai Pietarissa. On käynyt ilmi, että jos rauhanneuvotteluja tullaan käymään Tukholmassa, saapuvat sinne myöskin puolalaisten, liettualaisten ja lättiläisten edustajat, koska kansojen itsemääräämisoikeutta koskevan kysymyksen ratkaisu koskee mainittuja kansoja. Jos rauhanneuvottelut eivät johda toivottuihin tuloksiin, on kansankomissarien neuvosto vakavasti päättänyt jatkaa sotaa ja tämän vuoksi on ryhdytty toimenpiteisiin rintaman lujittamiseksi. Krylenkon matka päämajaan on juuri yhteydessä rintaman lujittamisen kanssa. – (S Lvl.)

Ukraina ja rauhanneuvottelut.
Pietarista, tammik. 6 p:nä. (S.T.T.) Ukrainan keskusneuvosto on päättänyt ottaa osaa rauhanneuvotteluihin ja samalla kehoittaa kaikkia Venäjällä muodostuneita tasavaltoja tekemään samoin.  – (S. Lvl.)

Saksa ja rauhanneuvottelujen katkeaminen.
Lontoosta, tammik. 5 p. (S.T.T.) Rotterdamista sähkötetään: Heti kun oli saatu tieto rauhanneuvottelujen katkeamisesta Brest-Litovskissa, matkusti Kühlmann Berlinistä Brestiin. Ennen lähtöään hänellä oli neuvotteluja sosialisti-johtajien kanssa. T. k. 2 pnä pidettiin Berlinissä kruununneuvoston kokous keisarin johtaessa puhetta. Saapuvilla olivat m. m. sotamarsalkka Hindenburg ja kenraali Ludendorff. Pääkysymyksenä olivat Brestin neuvottelut.

Manifesti yleisen rauhan ehdoista.
Tukholmasta, tammik. 5 p. (S.T.T.) Parisista saapuneitten tietojen mukaan on siellä julkaistu Venäjän hallituksen manifesti yleisen rauhan ehdoista, jotka kaikki sotivat vallat voivat hyväksyä. – (P. T.)

Saksan hallitus ja riippumattomat sosialistit.
Lontoosta, tammik. 5 p:nä. (S. T. T.) Rotterdamista sähkötetään: Riippumattomien sosialistien äänenkannattaja ”Leipziger Volkszeitung” hyökkää kiivaasti Kühlmannin ja samalla koko Hertlingin hallituksen kimppuun. Lehti syyttää avoimesti hallitusta valheesta ja petoksesta. Saksalaisten rauhanehdoista puhuessaan lehti kirjoittaa: ”Saksa on nyt paljastanut tarkoituksensa idässä. Nyt tietävät kaikki Saksassa, Venäjällä ja liittolaismaissa, mihin Saksa keskusteluissaan Venäjän kanssa itse asiassa pyrkii. Se ei pyri oikeudenmukaiseen rauhaan ilman valtauksia ja sotakorvausta, niinkuin Kühlmann jouluk. 25 p:nä julisti, vaan rauhaan, jonka kautta Saksan sotilaallinen, valtiollinen ja taloudellinen mahti melkoisesti tulisi lisäytymään. Epäilemättä saavat liittolaiset uutta rohkeutta kuullessaan Saksan todellisista tarkoituksista. Lloyd George ja Clemenceau saavat helposti rauhanystävät vaikenemaan tämän Saksan valtausyrityksen johdosta idässä.

9.1.1918
Vapaa Suomi.

Eilisiltainen eduskunnan istunto muodostui mieleenpantavaksi isänmaalliseksi juhlahetkeksi vapaan, itsenäisen Suomen kunniaksi.

Kaikkien hallituksen jäsenten seuraamana saapui istuntoon hallituksen puheenjohtaja, jolla oli eduskunnalle ilmoitettavana niiden valtain hallitusten päätökset, jotka tähän mennessä jo ovat riippumattomuutemme tunnustaneet. Samalla hän lausui toivomuksen, että kansamme, joka luonnollisesti tahtoo, puolueettomana, olla ystävällisissä suhteissa muihin maihin, voisi sekä ulkonaisesti että sisäisesti olla arvokas astumaan muiden vapaiden kansojen joukkoon.

Eduskunnan kaikkien jäsenten seisoalleen noustua puhemies lausui eduskunnan puolesta sen syvän tyydytyksen tunteet näiden tunnustusten johdosta, toivoen, että Suomen kansa toiminnallaan voisi vapauttaan vakiinnuttaa. Kun hän lopuksi esitti 3-kertaisen eläköön huudon, ensin tunnustuksensa antaneille valtioille ja sitten Suomelle, yhtyi siihen eduskunta liikutetuin ja hartain mielin, varmaan yhtenäisempänä ja yksimielisempänä kuin milloinkaan ennen.

Tämä juhlallinen istunto oli lyhyt, eivätkä esitetyt asiat olleet uusia ja tuntemattomia, mutta se oli ainoalaatuinen senkin tähden, että siinä kaiken sisäisen rikkinäisyytemme ja surkeutemme keskelläkin saattoi tuntea, että kansamme sittenkin on ja sen täytyy olla kokonaisuutensa tunteva ja isänmaataan rakastava. Pakostakin täytyi jokaisen rinnasta eläköönhuutojen tauottua lähteä enemmän tai vähemmän tietoinen toivomus, että Suomen kansa eduskunnan ulkopuolellakin olisi yhtä ehyt kuin eduskunta oli tällä hetkellä.

Juhlamieli ei voi maassamme vielä nykyhetkellä kohota niin korkealle kuin suuren kansallisen päämäärän, riippumattomuuden, saavuttaminen sinänsä voisi aikaansaada. Sisäinen sekasorto näyttää yhä jatkuvan, miltei yltyvän. Vihan ja veljesvainon laineet kuohuvat pelottavan korkeina. Punakaartilaisten hillitön mellastus ei ole lainkaan taukoamaan päin. Päinvastoin ne suunnittelevat uusia järjettömiä hankkeita, kuten tänäänkin lehdessämme kerrotaan. Ja valitettavinta on, että samaan sisäisen elämämme surulliseen häiritsemiseen ottavat yhdessä kotoisten huligaaniainesten kanssa päätekijöinä osaa sen valtakunnan, Venäjän, palveluksessa olevat sotilaat, joka äsken on ensimmäisinä riippumattomuutemme jalomielisesti tunnustanut.

Vakavasti täytyy yhä uudestaan kysyä, eivätkö ne, joilla on mahdollisuus näitä hävittäviä voimia hillitä, vieläkään ymmärrä, mihin asema heitä velvoittaa. Kuinka paljon kansamme täytyy kärsiä, ennen kuin se oppii saavuttamaansa vapautta onneksensa oikein käyttämään?