Tehtäviä

Tehtäviä: HS Uutisvuosi 1918

Tehtävät on suunnattu yläkoulu- ja lukioikäisille oppilaille ja ne soveltuvat etenkin historian, äidinkielen, yhteiskuntaopin ja ainerajat ylittävän ilmiöoppimisen toteuttamiseen. Tehtävien tekemisessä kannattaa käyttää rinnakkain sekä painettua Uutisvuosi 1918-sanomalehteä että hs1918.fi-sivuston auki kirjoitettuja uutistekstejä.

1. Puolueellisuus
Vuonna 1918 sanomalehdiltä ei odotettu puolueettomuutta, vaan punaisilla ja valkoisilla oli omat äänenkannattajansa.  Mieti, miten lehdestä ilmenee Helsingin Sanomien suhtautuminen sisällissodan osapuoliin. Etsi lehdestä sisältöjä, jotka paljastavat lehden suhtautumisen. Tällaiset sisällöt voivat olla esimerkiksi sanavalintoja otsikoissa tai ilmoituksissa.

2. Niukkuus
Elintarvikepulan aikana erilaisten korvikeaineiden käyttö elintarvikkeissa oli yleistä. Mitä tietoja korvikeruoan ja –juoman käytöstä lehdestä löytyy? Mitä elintarvikkeita korvattiin milläkin korvikeaineella? Mitä haittoja korvikkeiden käytöstä oli?

3. Espanjantauti
Lehden sivuilla 6-8 kerrotaan espanjantaudin saapumisesta Suomeen. Mitä tietoja lehden artikkelit antavat taudista ja sen hoidosta?

4. Ilmoitukset
Tutki lehdestä löytyviä ilmoituksia. Mitä ostetaan ja myydään? Entä mitä Helsingissä tapahtuu? Mitä ilmoitukset kertovat elämästä vuoden 1918 Helsingissä?
Tutki lehdestä löytyviä kuolinilmoituksia. Millaisia kuolinsyitä ilmoituksissa mainitaan? Mieti, miksi monet kuolleista olivat nuoria ihmisiä?

5. Erikoiset sanat
Etsi lehdestä sanoja, joiden merkitystä et ymmärrä. Yritä selvittää sanojen merkitys lehden asiayhteyden tai internetin hakukoneen avulla.

6. Uutispiirrokset
Suurin osa vuonna Helsingin Sanomissa vuonna 1918 julkaistuista kuvista oli piirroskuvia, sillä valokuvien painaminen sanomalehteen oli teknisesti hankalaa ja tarvittavista materiaaleista oli pulaa. Valitse lehdestä yksi kiinnostava kuva. Selvitä, mistä kuva kertoo ja mikä tekee siitä mielenkiintoisen tai tärkeän.